1.2.2012

pieni tyttö ja iso kaupunki, loppujen lopuks isompi tyttö ja pienempi kaupunki!

 Varoituksen sananen teille!
 Tää on iha sika pitkä, jote ei kannata alottaa ees jos ette jaksa lukee loppuu, sillä ette tajua tästä sitte yhtäään mitään ja saatte väärän kuvan kaikesta! :D
ja ei oo ees kuvii tai yks tuol alla ja täs :D




Mä oon aina luullu että mä oon vahva, että mä selviän siitä mitä eteen tulee. Mulle on sanottu että sä oot sellanen tyttö joka ei luovuta. Pidän pääni pystyssä vaikka aina ei ois sen aika. 
Mut mä oon ollu heikko, ainaki välillä.
Nyt voin hymyillä ja kertoo, et kyllä mä selviän, taas.

Muistan, ko kaikki ihmiset ihmetteli, jopa ne randomit, keitä en tuntenu. Ne huolehti ja kyseli ja voivotteli että miten on mahollista, että nuin pieni tyttö lähtee melkeen toiselle puolelle suomee asumaan yksin.Ootko varma että pärjäät? Oothan ajatellu, että yksin asuminen ei oo mitään herkkua? Ootko nyt ihan varma? Etkö kuitenki jäis tänne?  Onkohan sun vanhemmatkaan ajatellu loppuun asti, ku ne päästää 15-vuotiaan mitään kokemattoman tytön pois niiden valvovien silmien alta? 
Mutta kyllähän ne aatteli, ne usko muhun. Ne ties, että kyllä mä selviän. 
Ja vaikka en selviäis niin tulisin ainaki ehjänä takas kotiin.

Pakkasin mun tavaroita melkeen viimesenä iltana, olin lykänny kaiken ihan viime tinkaan, sillä mä en uskaltanu pakata. Se vaan tarkottas sitä, että mä lähen oikeesti pois.
Välillä mä olin kauhusta kankee ku keräsin mun tavaroita pois omasta kodista, välillä mä hypin ja nauroin riemusta, sillä mä oisin vihdoin tekemässä sitä mistä oon aina haaveillu. Pääsisin pois Raahesta. Sieltä, missä ei ollu mulle mitään mahollisuuksia.

Vikan illan mä vietin mulle tärkeen ihmisen kans, vietettii aikaa yhes ja mietittii et miten tästä eteenpäi. Me uskottiin, et kyllä me selvitään tästä. Ei se oo ko vuos ja sitte me voidaa asuu yhes. Mä en osannu enää aatella mitään, en tienny halusinko lähtee. Mut silti mä lähin. Ja ei me selvitty.

Me lähettii ajaan aamulla 6 aikaan kohti helsinkiä, en ollu nukkunu yöllä varmaa yhtää ja fiilikset oli niin sekavat että en tienny oisko pitäny nauraa vai itkee.
Mun koko omaisuus oli mukana ja niin me vaa ajettii tänne. Aurinko paisto ja me saavuttii sen kerrostalon eteen, missä mun pitäs asuu.
Reippaan tyttönä otin mun kamoja mukaa ja asteltii ovelle. Mun omalle kotiovelle.
En tienny millane tää kämppä on, en tienny missä tää ees olis. en tienny tästä mitään, en tienny koko helsingistä mitään, ainoostaan sen mitä mä olin nähny niillä kerroilla ko olin ollu täällä. 
Mut niin mä vaan jäin tänne. Tästä tulis mulle nyt mun kotikaupunki.
Äiti oli mun luona tasan 2 vko, sen jälkee me tultiin yhessä raaheen. Äiti jäämään sinne ja mä vaan käymään.

Oli ehkä maailman ihanin tunne taas olla niiden tuttujen keskellä joita mä en ollu nähny pariin viikkoon. Mutta sillon mun oli jo helpompi lähtee takas helsinkiin, tulisin käymään kuitenki niin usein raahessa. Ja niin mä kävinki, melkee joka viikonloppu kidutin itteeni junassa istumalla 7 tuntia ja oottaen vaa et pääsen taas mulle rakkaitten ihmisten seuraan.
Sitte sunnunaina palasin aina takas. 
Takas uuteen maailmaan, ihan ku toiseen todellisuuteen.

Alku viikot täällä oli niin huippua, että olin ilonen että olin päättäny tulla. Sain vihdoin päättää omista asioista, tulla kotiin millon huvitti ja syödä mitä halusin tai olla syömättä, Kukaan ei pakottanu mua mihinkää. Tein kaikkee sitä, mitä en ois voinu tehä sillonko asuin kotona. Saatoin vaa lähtee ulos käymään 2 aikaa yöllä, ihan vaan sen takii ko kukaa ei  aamulla siitä huomauttanu mitään, niinku kotona ois tehty.
Hyppelin ilosena koulun portaat alas ja hymyilin ko rakastin mun uutta koulua.
Kaikki oli niin siistiä ja uutta, koulun jälkee pysty vaan menee keskustaa shoppaa ja nauttii siitä ku näki ihmisiä niin paljo kerralla mitä varmaa raahessa vuoden aikana :D 
Ekat kuukaudetki meni niinku siivillä. Koin kaikkee huippuu, näiden ihmisten kans sekä sitte raahelaisten kans. 
Rakastuin tähän paikkaan.

Oli kuitenki hassu aina tulla kotiin, ilman että kukaa huus että moi ku astuit sisälle.
Oli niin tyhmää, että joutu tekee ite ruokaa tai pesee omat pyykit, sillä mä olin tottunu että melkee aina se hoitu ku itestää, sillä äiti oli onneks olemassa. Mut nyt mä jouduin tekee kaiken ite, ottaan vastuun jokasesta asiasta. Mun piti käydä kaupassa, mun piti pestä se pyykki, tehä ruokaa ja hoitaa jokanen asia ite. Mun oli pakko kävelle johonki inhottavaa toimistoo yksin ja selvittää asiat ite, ko ei ollu enää äitiä tai isii joka ois hoitanu ne mun puolesta.
Ekat kuukaudet meniki syödessä vaan ananasta ja kaurapuuroo ko en jaksanu tehä ruokaa :D tai vaik ostinki jääkaapin täytee jotain hyvää, niin haha en jaksanu tehä niistä mitää! 
Sama on kyl vielki :D

Silti mulla oli vaikee olla täällä aina välillä, koska kaipasin niin paljo kaikkia ihmisiä raahesta. Mulla oli niin hullu ikävä, että välillä tuntu et apua en kestä, että tuun takas.
Mut se helpotti, et tulin käymää nii useesti kuitenki kotona raahes. 
Ja onneks on puhelimet keksitty!

Sain nopeesti tosi hyviä kavereita ja niistä tuli mulle tosi läheisiä äkkiä. Voitiin jutella kaikesta ja mentii aina koulun jälkee hengailee johonki keskustaa. Olin ehkä maailman onnellisin ihminen sillon, mulla oli täällä kaikki hyvin ja mulla oli raahessa kaikki hyvin. Siellä mua ootti aina ilonen perhe ja isovanhemmat, aina mielenkiinnolla kuunnelle että mitä mulle kuuluu, kaikki ystävät jotka halus kuulla ihan kaiken täältä ja poikaystävä jonka sylii oli kiva käpertyy vihdoin. Täällä mua ootti ihanat ystävät ja koulu josta tykkäsin. Oma kämppä ja elämä, jossa mä olin se, joka päätti asioista.

Sitte tulee kauhee marraskuu ja joulukuu. Tuntuu, että elämä menee iha ohi. Mikää ei vaa tuntunu enää miltää, ihan ku ois kattonu jonku muun elämää jonku lasin läpi. Menetän mulle tärkeen ihmisen ja sillo tulee fiilis, et miks ihmees oon ikinä ees lähteny tänne.
Oli kauheen pimeetä koko ajan ja muutenkaa ei enää innostanu kauheesti mikään. 
Joulu ja uusvuos menee iha pimennos, aatelin tammikuun ekoilla viikoilla et vitsi millon tulee uusvuos ja sit tajusin, et ei helvetti se meni jo :D

Mut nyt taas voi sanoo, et elämä hymyilee. 
Oon saanu täällä niin paljo mahollisuuksia, mitä en ois raahessa ikinä saanu. Oon käyny koekuvauksis, castingeis, teattereis ja kaikes sellasessa mistä oon vaan haaveillu. Oon löytäny sellasen koulun mikä avaa mulle sellasia ovia, mitä raahen lukio ei ois ikinä tehny.
Puolessa vuodessa on tapahtunu niin paljon, että en voi vieläkää ees tajuta! 
Niin paljo positiivisia asioita ja huonojaki, mutta ilman näitä en ois se Erika joka oon nyt.
Oon kasvannu tän aikana niin paljo henkisesti ja oppinu virheistä, etten tuu ikinä toistaan niitä.
Musta on taas tullu se vahva ihminen. 
Mä niin rakastan taas kävellä tuolla tohinassa ja nauttia siitä, mitä mä nään.
Matkustaa ratikoilla, busseilla, metroilla ja junilla! 
Ois niin outoo taas pyöräillä vaikka kouluun :D 

Näitä kahta kaupunkia, raahee ja helsinkii, ei voi ees verrata oikeen.
Nää on ku kaks toista todellisuutta.
Raaheen tullessa täytyy asennoitua siihen pienen kaupungin menoon, kuunnella sitä ku ihmiset dissaa toisia ja tietää susta kaiken.
Tänne ku tuut, sun täytyy taas palata siihen vilkkaan kaupungin elämään, missä on kiire ratikoihin, metroihin ja juniin. 
Et voi seisoo paikallaan kampissa ruuhka-aikana ko sut tallotaa varmaa alle.

On niinku reissais kahen eri maailman välillä viikonloppusin ja viikkosin. 
Mut tää sopii mulle ja tästä mä tykkään. 
Musta tää on huippuu!


Mä todellaki ootan innolla mitä tää kevät ja kesä tuo tullessaan!
hihii :)

28 kommenttia:

  1. Erika, tää oli niin hyvä teksi että mä aloin itkemään :) ♥

    VastaaPoista
  2. Oikeesti voin sanoo et "I feel you bro" mut toisaalta en koska sä oot paljon kauempaa! Mut nois muissa asumisjutuissa ja ruuanlaitoissa, heh heh......;) onneks et oo luovuttanu slash keskeyttäny ja lähteny takasin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no jep, välil täyttä tuskaa tommoset ruuanlaitot ja muut varsinki ko en oo mikää kodinhengetär! :D

      Poista
  3. Itsekin asuin pienellä paikkakunnalla ja muutin etelä-Suomeen muutama vuosi takaperin. Muistan kun koin ihan samanlaisia fiiliksiä "uus siisti koulu ja isommat piirit, jeejee." Kaikki oli vaan niin hienoa ja olin niin täynnä ideoita ja elämää. Olin nyt muutama viikko sitten vanhalla kotipaikkakunnalla käymässä. Mulla oli ihan tyhjä olo.

    Ihmiset elää siellä omaa elämää, puhuu henkilöistä joita minä en tunne ja nauraa menneille tapahtumille, joissa minä en ole ollut mukana. Yhtenä iltana mentiin ajelemaan ylipakatulla autolla, musiikki täysille ja kaikilla oli vaan niin hauskaa. Sitten tajusin että mitä oon menettänyt sen ehdoilla mitä aina halusin.

    En kuitenkaan kadu sitä mistä olen luopunut. On aina ihana mennä takaisin kotipaikkakunnalle ja jatkaa ystävien kanssa siitä mihin viimeksi oltiin jääty. Minulla on maailman rakkaimmat ystävät ja mun sydän särkyy joka kerta kun tulen takaisin kotiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niin tuttu tunne, onneks on näitä ihmisiä jotka ymmärtää! :) Kiitos kommentista ja tsemppii sulle jatkoon! :)

      Poista
  4. ihanasti kirjotettu! mukava lukia tämmöstä!:)

    VastaaPoista
  5. Tämä oli aivan ihana teksti!:) Tosi rohkea teko ja mistä kaikesta ootkaan joutunu luopumaan..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niin paljosta, etten voi käsittää sitä. Kiitos paljon tästä kommentista:)

      Poista
  6. erika sä oot kyllä niin fiksu tyttö ! huippua älä luovuta:))

    VastaaPoista
  7. tosi hyvin kirjotettu ! tuntu niinkö ois eläny tätä sun tarinaa mukana koko ajan:) tsemppiä ja täysillä eteepäi ! :)

    VastaaPoista
  8. on tosi rohkeeta lähteä pois kotoa noin kauaksi ja arvostan sinua ihan hirmuisesti! olen lukenut blogiasi ja harmi kun lähiaikoina on tullut vähä takapakkia mut älä missään nimessä luovuta ja lähde takaisin vanhaan. tulet aivan varmaa katumaan päästöstäsi jossain vaiheessa! saat aivan hirveästi uusia kokemuksia ja itsenäistyt lukion aikana enemmän kuin moni muu, ja ajattele kohta jo vuosi lukiota mennyt, kakkosvuosi jäljellä ja viimeisenä vuonna vain 3 jaksoa ylppäreiden lisäksi eli lähes puoliväli häämöttää! ja kirjoitit tässä että on haikeaa kun muut kaverit elävät vanhaa elämää raahessa missä et ole enää niin mukana mutta vaikka asuisit raahessa et siltikään lukion ohella näkisi vanhoja ystäviä sen enempää kuin nytkää! itse en muuttanu lukion takia mutta eri paikkakunnalle piti mennä kouluun ja nyt minusta tuntuu että olen aivan ulkona vanhojen kavereiden jutuista mutta todellisuudessa niin käy lähes kaikille toisen asteen koulutukseen menijöille, ei vain sinulle muuttosi vuoksi, toivon sinun ymmärtävän sen. nyt kehottaisin vaan ottamaan IHAN KAIKEN IRTI siellä helsingissä, big cityssä! vaikka kirjoititkin että olet kokenut jo kaikkea uutta niin kannattaa silti tarttua ihan kaikkeen ja luoda niitä kontakteja, ei kaikki mahdollisuudet tule automaatisesti sinun luoksesi vaan kannattaa nyt todella rohkeasti etsiä kaikkia koetilaisuuksia ym ja yrittää saada tänä aikana AIVAN KAIKKI mahdollisuudet käyttöön mitä sinulla nyt olisi:) toivon sulle kaikkea hyvää ja toivottavasti tullaan kuulemaan susta jatkossa vielä jotain suurta! mutta jos pääset esimerkiksi teatteri korkeaan ni jäisitkö asumaan helsinkiin? nyt vaan hankit paljon tekemistä, harrastuksia, työkeikkoja, uuden rakkauden ja hyvän koulumenestyksen sieltä niin voit vuosien päästä ajatella lukio aikaa elämäsi parhaana aikana, jolloi kasvoit ihmisenä niin paljon ja sait niin paljon enemmän mahdollisuuksia kuin moni muu!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos tosi paljon tästä sun kommentista, niin paljon totuuksia! sait mut ajattelemaan :)
      Tuohon sun kysymykseen, että jos pääsisin teakkiin, niin kyllä jäisin tänne. Mutta sinne on niin vaikee päästä, että siitä ei oo mitään takuita:)
      Kiitos paljon vielä, piristit todella!

      Poista
  9. Tykkään susta äärettömän paljon! Ihania tekstejä ja tämä sai minutkin ajattelemaan omaa tulevaisuutta<3 Kiitos:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi että apua kiitos paljon! et tiiäkkään miten piristit mun iltaa! kiitos itelles vain :)<3

      Poista
  10. ihana teksti oli! mulla kans on ollu samanlaisii tuntemuksii just ko itekki muutin raahesta pois. aluks oli ihan fiiliksis, mut sit ku meni käymää kotona,vahoje kavereiden luona ni huomas et on menettäny jotain. en tiedä et tuntuko sust siltä, mut must tuntu ja alkoin haikaileen menneisyyttä, ja kirosin itseni et miks muutin pois. mut sit tajusin sen, ja sanoin itelleni et tartu hetkeen! ja mä tartuin, ja nyt ei yhtään kaduta et muutin. mä oon saanu niin paljon kaikkee uutta ja ihmeellistä kokee, ja kasvaa ihmisenä, niinku sinäkin varmasti.
    sanon samaa mitä toi yks anonyymi, et sullon niin paljo kaikkii mahiksii, et tartu niihin! eti joka kiven alta ni varmasti löydät tien korkeelle. mä tiedän et kuulen sust vielä! ei paineita siltikään:D:D mut tsemppii sulle!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua nyt häirittee iha hulluna että kukahan oot jos oot kerta raahelainen!
      Mut totta, mäki tunsin ja tunnen niin välillä. Ihan totta, oon miljoona kertaa rikkaampi kokemuksien puolelta ja niinku sanoit, kasvettu on todella paljon.
      Ihana tämmöne samanlaine sielunkumppani joka varmaan tajus joka sanan.
      Kiitos paljon ja tsemppiä myös sulle jatkoon! :)

      Poista
  11. Heipparallaa, minä täällä taas. :) Rupesin tässä aikani kuluksi lueskelemaan blogiasi jälleen :D

    Rohkea teksti kyllä, ja täyttä asiaa. Aika monesti tätä lukiessa tuli se "tuttu tunne" -fiilis.
    Ainoana erona ehkä se, että minua ei odotellut kukaan entisistä "ystävistä" Raahessa (tarkotan nyt näitä samalla luokalla olleita silloisia 'kavereita'), saati pitänyt yhteyttä :D Se fakta kasvatti ainaki itteäni. Jälkeenpäin tullut mietittyä mitä kaikkea sitä teki väärin, kun niin kävi - ja mistä ilmiö yleensä johtui.
    Oikeaa kohtalon ivaa/ ironiaa, että ainoa vanha luokkakaveri joka on tähän mennessä suhtautunut tavatessamme minuun aidon ystävällisesti, on erään yläastekaverini poikaystävä. Henkilö johon tutustuin 'jotenkuten' yläasteella kyseli kuulumiset ja jutteli minulle, eikä suinkaan ne henkilöt jotka olin tuntenut ~9 vuotta.

    Itse täällä olen par'aikaa muuttamassa Oulusta pois kotiin kesän ajaksi. Näin pian se viimeinen vuosi sitten tuli. Huomenna avainten palautus. :D
    Nauti lukiosta, ennen kuin abi-vuosi ja yo-t tulee. Täälläpäin ainakin on sellanen ilmiö ollut, että motivaatio laskee 1-2 vuoden jälkeen kuin lehmän häntä :D
    Taas tästä kommentista tuli romaani. Pitäs harjotella lyhyempää kirjallista ilmaisua :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kommentti taas! Jep, tiiät varmasti näitä tilanteita ja tunteita, sillä säki oot kokenu samaa. Mulla on kuitenki vielä paljon ystäviä joita mää ikävöin ja toivon että neki ikävöi mua, ees jossain määrin, vaikken ookkaan enää niiden kans tekemisissä niin paljoa.
      Herran jestas, en voi uskoo, että sää oot tosiaan nuin "vanha", että pääset jo lukiosta pois! Ootan ite juuri tuota aikaa, sitä ku on taas mahollisuuksia, sillä mulla on nyt sellanen vaihe, että ko en tiiä mitä haluan, kellun paikallaan ilman minkäänlaista päämäärää ja se ärsyttää. Mutta kyllä, mä yritän nauttia tästä vaiheesta niin paljon ko voin! :)
      Huippua kevättä noora ja nauti sää nyt tästä ajasta!!
      Kiitos vielä kommentista ja munki ois ehkä aika opetella tota lyhempää kirjotustaitoo :DD

      Poista